Tarinani elämästä

Jaska käveli rännän täyttämällä tiellä, lamppujen valot olivat kirkkaat mutta maasta heijastuessaan ne lähinnä loivat epämääräisen oloisen kuvan jostain mustasta massasta josta heijastuu sattumanvaraisesti epämääräisesti heijastusta katuvaloista. Joka askeleella valot maassa elävät, kuin olisivat yhteydessä katsojaansa. Valot loskassa muodostavat erillaisia muotoja jotka ovat absurdeja ja kokoaikaisessa muutoksessa, ne seuraavat askelten rytmissä ikuista muutostaan. Ja astuessaan jalallaan loskan päälle, tämä loskasta heijastuva epämääräinen valo  tasoittuu nahkasaappaan ruskealle mokkpinnalle. Askel askeleelta kun hän tarpoo loskassa, hänen kenkänsä pohjat muovaavat epämääräisen loskan; jään ja veden sekamelskan, symmetriseksi kengänpohjan kuvaksi.  Kun jo uusi askel painuu loskaan, hänen katseensa seuraa katuvalojen heijastuksia loskasta, paikassa mihin hänen kenkänsä jo painautuu ja loskan tilalla onkin taas sama mokkanahkainen saapas josta valo heijastuu tasaisesti, ikäänkuin pehme

Puhutaan vähän, asioista / niistä jutuista, mistä tutuista, tavoista toimia, kyvyistä poimia, itselleen parasta / Henkistä varasta, ei kaveria tunne / Kuitenkin tunne, Aina niin hyvä, suhde kai pyhä / Eipä välitä, kuhan saa välistä, itselleen parasta, henkistä varasta / Ei kipua tänne, kipuan tonne, otan sun onnen, iloa tunnen, ihmiset tavaraa, käytän mun haravaa / Nauran nyt sulle, tuskas on kamalaa, kauaa en tunne, jatkan jo matkaa / Itselleen parasta, henkistä varasta, en kipua tunne, jätän sut tänne, tarvin mun onnee, / sua en tunne, etsi sun tunne, anna se tänne, Nauran sen pois, mennä jo vois. Pelkäätkö varasta, kerjäätkö samasta, vanhasta karmasta, tiedosta varmasta / eihän kukaan ole yksin, sua miettii joku nytkin / kun huomaat itsesi muissa, se suojaa henkistä matkaa, ei ole oikoreittiä, eikä hatkaa / Rikas ja kylmä, ylväs ja julma, henkisyys ei ole pulma / Ihminen on Eläin / Henkinen heräin, onko semmoista olemassa, lopeta tottelemasta / Pidän yhtä, pidän toi